lauantai 4. toukokuuta 2013

Huhtikuun saldo

Haluan yrittää tehdä joka kuukausi myös jonkinlaisen yhteenvedon luetuista kirjoista ja kuukaudesta ylipäätänsä. En tiedä miten hyvin jaksan tätä tapaa pitää yllä, mutta yritetään nyt alkuun ainakin.

Huhtikuussa jatkoin kirjojen lukemista neulomisen sijasta samaan tahtiin kuin maaliskuussa, koska oikeassa kädessä kiukuttelee jännetupintulehdus. Lasten päiväuniajat ovat menneet kirja kourassa, samoin illat kotona. Huhtikuussa tutustuin myös kirjablogeihin ensimmäistä kertaa ja päätin itsekin alkaa jonkinlaista lukupäiväkirjaa pitämään. Oma taustani on tekniseltä alalta, kaukana kirjallisuuden minkäänlaisesta opiskelusta, joten päätin blogin olevan enemmin omia fiiliksiä ja kirjoista syntyviä ajatuksia varten, analyysit kirjoista jätän suosiolla niille, joilla on sana hallussa sen suhteen paremmin.

Huhtikuussa tuli luettua monta kirjaa ilman mitään ajatusta. Mitä sattui kirjastosta käteen osumaan ja mitä olen joskus hankkinut e-kirjana ja äänikirjana. Äänikirjana on edelleen automatkojen ajan toiminut viimeinen osa Fifty Shades-trilogiasta, Fifty Shades Freed. Jotenkin sitä ei jaksa kuunnella muualla, keskittyminen herpaantuu herkästi kun tarina ja juoni on niin hyppivää jo valmiiksi.

E-kirjoja olen lukenut Elisa Kirja-palvelun kautta, valmiiksi sain ainoastaan joskus alkuvuonna ostetun Laura Paloheimon Klaukkalan, joka ei ihmeemmin sytyttänyt. Oli samalla ensimmäinen suomalainen chick lit-kirja.

Kirjaston syövereistä tuli lainattua mm Sue Grafton dekkareita (O, P ja Q), Mikko Rimmisen Nenäpäivä, Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja, Sofi Oksasen Baby Jane ja Anna-Leena Härkösen Juhannusvieras (jonka itseasiassa löysin myöhemmin omastakin kirjahyllystä..) Näistä parhaiten jäi mieleen Q niinkuin Quinn sekä Mielensäpahoittaja, jonka ansiosta tahdon lukea Kyrön muutkin teokset.

Toukokuussa aion lukea TBR100-listalta muutaman teoksen, kuunnella tuon Fifty Shadesin viimein loppuun ja valita jotain silmät sokkona kirjaston valikoimasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti