maanantai 17. huhtikuuta 2017

Emma Puikkonen: Eurooppalaiset unet



Emma Puikkonen: Eurooppalaiset unet
WSOY, 2016

"Puolalainen rekkakuski Toma noukkii kyytiinsä nuoren liftarin, Johanneksen, jonka kanssa hän kokee maantiellä unohtumattoman näyn. Vuosia myöhemmin Johannes makaa sairasvuoteella ja saa ihmeellisen kyvyn nähdä minne ikinä haluaa. Unkarilainen Viktor matkustaa Berliiniin puoluekokoukseen ja tapaa siellä nuoren hollantilaisen Elinen. Samaan aikaan Kosovon Gornje Obrinjessa on tapahtumassa jotain peruuttamatonta. Entä jos Viktor voisi vaikuttaa kosovolaisen kylän kohtaloon?"

Eurooppalaiset unet oli yksi viime vuoden Finlandia-ehdokkaista. Olen kohta lukenut nuo kaikki ehdokkaat sekä voittajan, ja täytyy sanoa, että vaikea on ollut varmasti valinta! Olen pitänyt kaikista tähän mennessä luetuista todella paljon, samoin siis myös tästä Puikkosen kirjasta. 

Olin ennakkoon lukenut muutaman kommentin kirjasta ja sen takia odotukset olivat ehkä hieman erilaisia, kuin mitä kirja itsessään kuitenkaan sitten oli. Kirja oli ehdottomasti yksi mukaansatempaavimmista episosodiromaaneista, joita olen lukenut viime vuosina. Jokaisen uuden luvun alkaessa jännitti, miten tämä liittyy edeltävään tai johonkin aiempaan lukuun. Nautin suorastaan siitä, kuinka kaikkien tarinat kietoutuivat lopulta yhdeksi isoksi kannanotoksi menneestä, nykyajasta ja tulevasta. 

Puikkonen näyttää teoksessa taitavasti sen, miten yksi siivenisku historiassa vaikuttaa tulevaisuuteen monella eri tavoin. Miten huonoista lähtökohdista voi päätyä silti hyvään mutta myös päivastoin - hyvistä lähtökohdista huonoon. 

Itselle koskettavin ihmiskohtalo oli Berliinin muurin jakama perhe. Toisaalta taas myös loppuakohden Johanneksen perheen kohtalo myös sai herkistymään vahvasti. 

Kirja oli ohut, mutta todella henkisesti todella painava. Suosittelen todella lämpimästi tätä. 

Arvostelu: ★★★★★

2 kommenttia:

  1. Tätä voi todellakin suositella! Suunnattoman kiinnostava ja taitavasti rakennettu romaani.

    VastaaPoista
  2. Minulle tämä oli yksi hienoimpia lukukokemuksia pitkään aikaan. Varsinkin viimeinen episodi. Sen vuoksi oikeastaan ostin kirjan omaksi - tuntui, että tähän haluan palata.

    VastaaPoista