sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Lokakuun luetut


Lokakuussa kävin lomalla Yhdysvalloissa. Vietin 10 päivää Kalliovuorilla entisen host-perheeni luona ja nautin olostani. Kirjoja ei tullut luettua tuolla reissulla oikeastaan yhtään, sillä meillä oli kaikkea muuta ohjelmaa niin paljon. Ikävä jäi taas perhettä meren toisella puolen, mutta jatkosuunnitelmat ovat jo aluillaan tulevaisuuden suhteen. Muutama vuosi vielä vaan toteutukseen. 


Loppukuusta olikin sitten kirjamessut. Itseltä ne meinasivat mennä kokonaan ohi, sillä olin sopinut päällekkäin partiokurssin, jossa toimin kouluttajana. Sunnuntaina kuitenkin pääsin 13-18 väliseksi ajaksi messuille ja tekihän se hyvää. Ihana pöhinä, hyviä keskusteluita, kirjoja, tunnelmaa. Ensi vuonna yritän kyllä päästä lauantain bloggaaja-aamiaiselle, se on nyt kolmena vuotena mennyt itseltäni ohi!

Lokakuun saldo jäi siis todella pieneksi. Marraskuun puolella toivottavasti ehdin lukea taas enemmän, ainakin jonkin verran on automatkoja tiedossa, jonka aikana pääsen kuuntelemaan paremmin kirjoja.

Lokakuun luetut:
Maggie Stiefvater: Väristys
Lori Spielman: Kymmenen unelmaani (bloggaus tulossa)
Adam Silvera: They both die at the end (bloggaus tulossa)

Ei siis iso saldo, mutta Stiefvateria lukuunottamatta ihan viihdyttäviä kirjoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti